Emmi Valve Fan Club

19-vuotiaana mulla oli kummallinen ja vaikeasti selitettävä vaihe, jolloin neuroottisesti luin lehti-ilmoituksia ja yritin löytää niistä jonkinlaista yhteyttä omaan elämääni. Varmaan sanomatta selvää että mulla oli vähän sellainen tunne että kaikki on menossa päin helvettiä.

(“55-vuotias toimitusjohtaja hakee seuraa.”)

(“Banaanin kuorimista ja autolla peruuttamista harrastava 27-vuotias mies haluaa tavata naisen! Ps. nähdäänkö eduskuntatalon portailla ja moikataan Lipposta!”) …Viereiselle sivulle olin osuvasti kirjoittanut “Tume sanoi -Voitko hetkeksi lakata olemasta tollannen….teini!!”

(“Taiteileva seppä etsii purjelaivalleen nuorta tyttöystävää, opinhaluista apulaista. Viihdyt merellä, pidät tanssista, et ole juoppo etkä juppi.”)

(“Rehellinen ihminen! Oletko nähnyt ja ottanut talteen ison mustan paperikassin? Sisällä uudet saappaat…”)

Oma, ystäväni kanssa luomamme ilmoitus, joka lähti kognitiotieteilijöiden postituslistalle. Emme saaneet yhtään vastausta.

(“”Saahan nyt naisia kylään kutsua. Kai se kymmenenvuotias on nyt jonkun ikäinen nainen”, mies perusteli.”) Paistaa se aurinko välillä risukasaankin. Löysin poikaystävän. (Kyllä, meillä oli jonkun verran ikäeroa.)

Ja jotta piirustus-kiintiötä tulisi edes hipastua tässä merkintään vielä lisäys samoilta ajoilta:

Kyynel, kyynel. Äitikään ei soittanut.

Kategoria: Luokittelematon.